Pukuasioiden ratkaisu

Huomasin juuri, etten ole muistanut kertoa miten hääpukujen kanssa kävi. Kävi siis niin, ettei koskaan saatu pukuja. Mutta saatiin molempien puvuista palautus luottokortille, myös pojan kengistä tuli rahapalautus kortille. Ebayn toimintaan siinä mielessä voi siis luottaa, rahat saa takaisin jos homma epäonnistuu.

Sinällään kylläkin vähän harmitti, sillä meille ei jäänyt enää aikaa tilata uusia pukuja. Itse olin tosin päättänytkin, etten tilaa enää uutta pukua, vaan käytän sen aiemmin ostetun mekon. Hankin mahdollisesti sitten syksyn juhliin juhlapuvun.

Miehen puku oli pakko kuitenkin hankkia, sillä hänellä ei ole mitään sopivaa. Otin seuraavaksi rupeaman tori.fi- ja huuto.net -tarjonnan läpikäynnistä. Mies halusi puvun, jossa on jokin ”juttu”. Huuto.netistä löytyi 80€:lla käyttämätön puku juurikin miehen kokoisena. Puvussa on yksityiskohtana hieman kiiltävämpi kangas takin kauluksessa ja housujen sivusaumoissa. Puku näyttää hyvältä ja sitä voi käyttää myöhemminkin.

Lapsen puku oli siis ainoa puku, jonka onnistuimme ebayn kautta ostamaan ja se onkin oikein hyvä. Kengät pojalle löysin lopulta kirpparilta 4 eurolla. Kenkiä pikkumies ehtii käyttää vain tämän kerran ja siksi tuntui rahan hukalta ostaa kengät kalliilla. Nyt meillä kaikilla on puvut ja kengät, sitä ei tarvitse enää murehtia.