Valokuvaaja opistosta

Olen yrittänyt löytää meidän syksyiseen hääjuhlaan valokuvaajaa. Itse haluaisin kuvaajan, joka antaa valokuviin täydet oikeudet ja kuvia pitäisi olla paljon. Osa kuvista voisi puolestani olla käsittelemättömiäkin, kunhan saan juhlan ikuistettua riittävällä laajuudella. Monilla ammattikuvaajilla on tarkat määrittelyt missä ja miten kuvia voi käyttää, lisäksi jotkut toimittavat juhlista vain esim. 20 kuvaa. Mielestäni se on hyvä käsiteltyjen kuvien määrä. Haluan kuitenkin tehdä juhlista kuvakirjan, jolloin kuvia olisi mukava olla paljon.

Päätin laittaa kyselyä valokuvausopistoon. Olen aikanaan otattanut lapseni yksivuotiskuvat valokuvausopiskelijalla samasta opistosta, ja olin kuviin todella tyytyväinen. Ajattelin, että tuore kuvaaja voisi olla loistava vaihtoehto. Saataisiin ehkä tuoretta näkökulmaa kuviin ja tokikin kuvaajan voisi saada myös kohtuulliseen hintaan. Homma menikin paremmin kuin hyvin. Opistolla oli kolme halukasta opiskelijaa, jotka ottaisivat osan kustannuksesta omaan piikkiin ja pienen korvauksen ottaisivat yhteisen leirikoulun rahastoon. Meille tulee siis kolme kuvaajaa ja kustannus tälle on vain 450-500 euroa. Tämä on hauska juttu, saamme todennäköisesti kolmesta eri näkökulmasta kuvia, joka on ihan mahtavaa! Ja hinta on todella edullinen 🙂 Nyt on buukattu paikka, esiintyjät, valaistus sekä valokuvaajat!