Valokuvaaja opistosta

Olen yrittänyt löytää meidän syksyiseen hääjuhlaan valokuvaajaa. Itse haluaisin kuvaajan, joka antaa valokuviin täydet oikeudet ja kuvia pitäisi olla paljon. Osa kuvista voisi puolestani olla käsittelemättömiäkin, kunhan saan juhlan ikuistettua riittävällä laajuudella. Monilla ammattikuvaajilla on tarkat määrittelyt missä ja miten kuvia voi käyttää, lisäksi jotkut toimittavat juhlista vain esim. 20 kuvaa. Mielestäni se on hyvä käsiteltyjen kuvien määrä. Haluan kuitenkin tehdä juhlista kuvakirjan, jolloin kuvia olisi mukava olla paljon.

Päätin laittaa kyselyä valokuvausopistoon. Olen aikanaan otattanut lapseni yksivuotiskuvat valokuvausopiskelijalla samasta opistosta, ja olin kuviin todella tyytyväinen. Ajattelin, että tuore kuvaaja voisi olla loistava vaihtoehto. Saataisiin ehkä tuoretta näkökulmaa kuviin ja tokikin kuvaajan voisi saada myös kohtuulliseen hintaan. Homma menikin paremmin kuin hyvin. Opistolla oli kolme halukasta opiskelijaa, jotka ottaisivat osan kustannuksesta omaan piikkiin ja pienen korvauksen ottaisivat yhteisen leirikoulun rahastoon. Meille tulee siis kolme kuvaajaa ja kustannus tälle on vain 450-500 euroa. Tämä on hauska juttu, saamme todennäköisesti kolmesta eri näkökulmasta kuvia, joka on ihan mahtavaa! Ja hinta on todella edullinen 🙂 Nyt on buukattu paikka, esiintyjät, valaistus sekä valokuvaajat!

Juomatarjoilut Virosta -kiire tulee!

Juomat ovat iso kuluerä juhlissa. Olimme ajatelleet, että alkoholillisista alkuun kuohuvaa, ruuan kanssa viiniä, kahvin kanssa avec ja loppuillalle siideriä ja olutta. Sitten tietenkin holittomat päälle. Edullisimmin juhlajuomat saisi hakemalla Virosta, vielä. Kesällä Viro on nostamassa alkoholiveroa 60% eli sitten ei todennäköisesti tarvitse edes harkita enää juomien ostamista sieltä.

Minä vihaan jo ajatustakin jonkin sortin alkorallista, mutta tässä kohtaa säästö on niin huomattava, että siinä on järkeä. Kaikki laivayhtiöt tarjoavat jonkinlaista ennakkotilauspalvelua, mutta ensin alkuun näytti, että se olisi silti liian hankalaa.

Pienellä surffailulla ja laivayhtiöiden sivuja kurkkiessa löysimme Eckeröltä paketin, jolla käymme risteilemässä Helsingistä Tallinnaan ja takaisin 24 eurolla. Samaan hintaan sai auton laivaan. Kun tekee mennessä alkoholeista ennakkotilauksen, henkilökunta tuo juomat auton viereen. Tämä sopii minulle oikein hyvin, ei tarvitse raahata mitään, vaan voi ajaa laivaan ja juomien kanssa pois.

Löysin netistä aivan loistavan laskurin juomatarpeen arvoimiseen. Juomanlaskijaan syötetään vain mikä juoma, kuinka monelle ja montako annosta, sitten laskuri antaa valmiiksi tiedon kuinka monta litraa juomaa tarvitaan. Laskuriin saa kaikki juomat allekkain, jolloin siinä on valmis ostoslista. Tämä oli tosi kätevä työkalu!

Mutta joka tapauksessa se Tallinnan reissu on nyt varattu maaliskuun puolen välin jälkeen.

-soon-to-be-Mrs.-

Hääjuhlaideointia – apua pinterestistä

Haluamme yhdistää vihkimisen ja hääjuhlan yhteensopivalla teemalla. Las Vegas on sopiva teema, sen ympärille pystyy rakentamaan älyttömän hyvää rekvisiittaa. Pinterest on pullollaan loistavia Vegas-teemahääkuvia, joista voi poimia parhaat ideat.

Teemavärit selkeästikin ovat punainen, musta ja valkoinen. Vaikka vihkimisessä ei sitä hömppää olekaan, juhliin ajateltiin tuoda juurikin sitä Las Vegasin bling blingiä. Ollaan mietitty, että pidettäisiin puhtaasti aikuisten juhlat, sillä muuten vierasmäärä kasvaa hillittömästi ja kustannukset myös. Omakin muksu pääsee kuitenkin osallistumaan Vegasin päässä juhlintaan. Toisaalta olisi ollut mukava ottaa lapsetkin mukaan, mutta kun olimme alunperin ajatelleet juhliin vain n. 40-50 vierasta, niin tuolla aikuismäärällä lapsia olisi reipas 20. Jos taas sisällytettäisi tuohon 40 myös lapset, ei siihen montaa aikuista mahtuisikaan. Näin päädyimme ratkaisuun, ettei lapsia ollenkaan. Varmasti joku jättää tulematta, kun ei saa lapsenvahtia, mutta sille ei sitten valitettavasti voi mitään.

Pinterestistä löytyi todella hienoja ideoita teemaan sopiviin kutsukortteihin, somisteisiin ja jopa kakkuihin.

-soon-to-be-Mrs.-