Miesväen hääkengät

Nyt kun kerran olen jo kertonut minkälaiset kengät ostin itselleni hääkengiksi, on syytä esitellä myös miesväen kengät. Nämäkin kengät on ostettu ebayn kautta ja molemmilla hintaa tuli n. 10 €. Ajattelin, että jos koko on väärä, voimme myydä kengät helposti facekirpparilla eteenpäin ja tilata sitten pienempi tai isompi koko tilalle. Hinta ei kuitenkaan päätä huimannut, joten riski on todella pieni.

Miehelle ostimme hyvin matalavartiset, vähän buutsimaisella teräosalla varustetut kengät, joissa on solkikoriste. Mies tykästyi näihin kenkiin heti kun näki ne ja totesimme niiden olevan monikäyttöisemmät kuin perusjuhlakengät.

NEW-Men-039-s-Formal-Wedding-Oxfords-Casual-Leather-Shoes-Pointed-Toe-Dress-Shoes

Miehen kengät tulivat muutaman viikon päästä tilauksesta. Kengät olivat juuri niin hyvät kuin kuvissakin olivat. Mies sanoi, että kengät tuntuvat pehmeiltä ja mukavilta jalassa.

Pojalle tilasimme alla olevassa kuvassa näkyvät kengät. Valkoiset olisivat kyllä tyylikkäät, mutta heti kauheassa kunnossa, joten mustat meni tilaukseen. Nämäkin kengät maksoivat kympin verran postikuluineen. Pojan kengät eivät ole vielä tulleet, mutta ne tilattiin myöhemmin.

Jos muuten olet kiinnostunut tilaamaan kenkiä ulkomailta, netistä löytyy kokotaulukko kengille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *